Filmikuvaus

Filmivalokuvauksessa on uusi nousukausi

Monet luulivat, että digitaalikameroiden menestys lopetti valokuvausfilmin käyttämisen ja siirsi filmikamerat historiaan. Uusi innostus filmille kuvaamiseen syntyi, kun nuoret digitaalisuuden keskellä kasvaneet harrastajat halusivat kokeilla analogista valokuvausta. Monet valokuvataiteilijat eivät missään vaiheessa edes luopuneet filmivalokuvauksesta. Nykyään tulee uusia filmityyppejä ja filmikameroita markkinoille vähän väliä. Myös yli sata vuotta vanhat valokuvausmenetelmät ovat saaneet osakseen uutta kiinnostusta.

Filmissä on tunnetta

Digitaaliset kamerat tuottavat valokuvia, jotka ovat ykkösistä ja nollista koostuvia digitaalisia tiedostoja, joita voi katsella kännykän tai tietokoneen ruudulta ja joista saa tulostimilla tehtyä mustepisteistä koostuvia kuvia paperille tai muille kiinteille materiaaleille. Filmikameroiden kuvat koostuvat kemiallisista yhdisteistä ja ne voi nähdä omin silmin heti filmin kehittämisen jälkeen, sekä vedostaa paperille tai muille materiaaleille. Filmikuvauksen viehätys liittyy paljolti materiaalin fyysisyyteen, onhan filmi käsin kosketeltavissa toisin kuin digitaalinen tiedosto. Myös lopputulos on erilainen. Digikuvan pikselit ovat aina suorissa riveissä, kun taas filmin hopeamolekyylit ovat järjestyneet lähinnä kaoottisesti ja luovat siksi hyvin erilaisen, pehmeän tunnelman. Yksi filmille valokuvaamisen etu on kuvien hyvä säilyvyys: virus tai kovalevyn hajoaminen voi siirtää digikuvat bittiavaruuteen milloin vain, mutta filminegatiivit ja niistä tehdyt vedokset kestävät parhaimmillaan vuosisatoja. Vuonna 2018 löydettiin Etelänapamantereelta joukko valokuvanegatiiveja, jotka olivat täysin käyttökelpoisia oltuaan yli sata vuotta jään sisässä.

Filmikehitteeksi kahvi ja C-vitamiini

Monia filmivalokuvaajia kiehtoo lopputuloksen yllätyksellisyys. Jos kuvataan esimerkiksi 1960-luvulla valmistetulla taskukameralla, voi kuvissa olla ajan ja kameran kulumisen mukanaan tuomia elementtejä. Samasta syystä suosittuja ovat myös tarkoituksella vähemmän laadukkaiksi suunnitellut uudet kamerat, kuten Holga, jolta löytyy monenlaisia malleja neulanreikäkameroista panoraamakameroihin. Lomografiaksi kutsutaan alkujaan Neuvostoliitossa valmistetun Lomo-taskukameran laadullisesti vaihtelevien ominaisuuksien pohjalle rakentunutta filmikuvauksen alakulttuuria.

Mustavalkofilmien kehittäminen kotona kylpyhuoneessa tuottaa usein jänniä lopputuloksia, varsinkin jos käyttää erittäin vaihtoehtoisia kehitteitä, kuten pikakahvia ja C-vitamiinia. Lisäksi saatavilla on jopa kymmeniä vuosia sitten vanhentuneita filmejä, menneiden vuosikymmenten filmityyppejä imitoivia retrofilmejä sekä valmiiksi sävytettyjä värinegatiivifilmejä, kuten pastellisävyinen Dubblefilm Bubblegum 200.

Kirpputorin polaroidkameraan saa taas filmiä

Monet valokuvataiteilijat käyttävät takavuosien studio- ja muita ammattikameroita, joiden merkkejä ovat esimerkiksi Hasselblad, Mamiya, Fuji, Zenza Bronica, Linhof, Graflex ja Wista. Filminä näissä on joko 6 cm leveä 120-tyypin rullafilmi tai laakafilmi, jota on kooltaan postikorttikoosta aaneloseen – siis filmiruudulla on kokoa sen verran. Jopa metrin kokoista negatiivia käyttäviä kameroita on maailmalla rakennettu.

Taidevalokuvauksessa ovat jo 1960-luvulta lähtien olleet suosittuja pikakuvakamerat, joita kutsutaan yleensä polaroidkameroiksi. Niitä löytyy edullisesti kirpputoreilta ja osaan niistä on alettu uudestaan valmistaa kuvausmateriaaleja. Kokonaan uusiakin kameramalleja tulee markkinoille, esimerkiksi Fujin Instax-sarjaa, sekä niihin sopivia uusia valokuvausmateriaaleja. Myös pikakuvafilmeille on olemassa hyvin vaihtoehtoisia ja taiteellisen vaikutelman luovia kehitysmenetelmiä, joista eräskin perustuu siivousaineena myytävän kloriitin käyttämiseen.